Toimintasuunnitelma 2018

TEHYN VARSINAIS-SUOMEN YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN AMMATTIOSASTO RY

Toimintasuunnitelma 2018

Ammattiosasto toimii terveysalan tai sosiaali- ja terveysalan ammatillisen tutkinnon suorittaneiden ja ammattiosaston jäseniksi hyväksyttyjen ammattiyhdistyksenä. Ammattiosaston jäsenen tulee työskennellä Varsinais-Suomessa yksityisessä sosiaalialan yrityksessä, jossa noudatetaan yksityisen sosiaalipalvelualan tai Avainta ry:n työehtosopimusta. Ammattiosaston toimintaa säätelevät Tehy ry:n ja ammattiosaston säännöt sekä liiton toimielinten päätökset.

 

Sääntömääräiset kokoukset

Ammattiosaston ylintä päätösvaltaa käyttää ammattiosaston kokous. Sääntömääräinen kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous marras-joulukuussa 2018.

Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.

 

Hallitus

Ammattiosaston asioita ja omaisuutta hoitaa jäsenten valitsema puheenjohtaja ja hallitus. Hallitus kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa. Hallituksen kokouksissa tehdään päätökset laaditun toimintasuunnitelman mukaisesti. Hallitus huolehtii ammattiosaston jäsenyyshuollosta, jäsenviestinnästä, järjestäytymisestä ja omalta osaltaan jäsenhankinnasta.  Hallituksen velvollisuuksiin kuuluu ammattiosaston varojen asianmukainen hoito sekä kirjanpidosta vastaaminen ja tilinpäätöksen valmistaminen. Hallitus hyväksyy ja erottaa jäsenen sekä pitää luetteloa jäsenistä. Hallitus edustaa ammattiosastoa tarvittaessa. Tärkeää olisi, että ammattiosaston hallituksen jäsenet edustaisivat mahdollisimman kattavasti koko ammattiosaston toimialuetta ja erilaisia työpisteitä. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja sekä kuusi (6) varsinaista jäsentä ja kuusi (6) varajäsentä.

Hallituksen luottamustehtävät: Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, jäsensihteeri, taloudenhoitaja ja tiedottaja. Näiden luottamustehtävien haltijat, lukuun ottamatta puheenjohtajaa, valitaan ennen hallituksen ensimmäistä kokousta pidetyssä järjestäytymiskokouksessa.

 

Koulutus-, järjestö- ja virkistystoiminta

Jäsenmaksupalautteesta käytetään suurin osa jäsenille suunnattuun toimintaan.

Ammattiosasto järjestää järjestö- ja koulutustilaisuuksia yhteistyössä Turun aluetoimiston ja Tehy-liiton kanssa sekä virkistystilaisuuksia ja -tapahtumia jäseniltä tulleiden ehdotusten ja toiveiden pohjalta. Yhteistyötä tehdään myös muiden Turun alueen yksityisalojen ammattiosastojen kanssa.

Ao 226 muistaa jäseniään, jotka täyttävät 50 ja 60 vuotta. Muistaminen tapahtuu ainoastaan sääntömääräisessä syyskokouksessa. Asia ilmoitetaan kokouskutsussa.

 

 

Edunvalvonta

Ammattiosaston hallitus huolehtii edunvalvonnasta yhdessä henkilöstöedustajien (luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu) kanssa sekä tiedottamisesta, pr-toiminnasta ja tarvittaessa yhteydenpidosta kunnan päättäjiin. Seurataan kuntien rakennemuutosten ja sote-uudistuksen tuomia haasteita, tarvittaessa ryhdytään toimiin, esimerkiksi ollaan yhteydessä STTK:n toimikuntaan.

Jokaisella työpaikalla tulisi olla valittuna luottamusmies. Varmistetaan yhteistyössä aluetoimiston kanssa, että myös uudet luottamusmiehet saavat tarvittavan tuen ja koulutuksen tehtäväänsä. Yksityisalojen luottamusmiesten verkostoitumisen tueksi toimii Hyvän edunvalvonnan tukiryhmän (HET), joka kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa.  Ammattiosaston hallituksen, luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen yhteistyötä ja viestintää edistetään kutsumalla luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut hallituksen kokouksiin vähintään kaksi kertaa vuodessa keskustelemaan edunvalvonnallisista asioista.

Osallistutaan Tehy ry:n, STTK:n, Turun aluetoimiston ja TJS opintokeskuksen järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Ammattiosaston hallitus järjestää jäsenistön toiveiden mukaisia jäsentilaisuuksia ja koulutuksia ammattitiedon ja -taidon kehittämiseksi sekä jäsenten vaikutusmahdollisuuksien edistämiseksi ja ylläpitämiseksi työssään.

 

Yhdysjäsentoiminta ja jäsenhankinta

Työpaikkojen yhdysjäsenet/luottamusmiehet ovat avainasemassa uusien jäsenten rekrytoinnissa sekä vuorovaikutuksessa, viestinnässä ja tiedottamisessa ammattiosaston ja jäsenten välillä. Jäsenmäärän kasvuun panostetaan. Vuoden 2018 loppuun mennessä on tavoitteena, että ammattiosastolla on 750 jäsentä. Jäsenyyttä tarjotaan työpaikalla aktiivisesti kaikille potentiaalisille jäsenille. Erityisesti huomioidaan työpaikkojen uudet työntekijät ja opiskelijat.  Ammattiosaston hallitus lähettää uudelle jäsenelleen tervetuloa -kirjeen ja sen mukana pienen lahjan. Yhdysjäsentoiminnasta vastaa ammattiosaston jäsensihteeri. Jäsensihteerin tehtävänä on rekrytoida yhdysjäseniä työpaikoilta.

 

Tiedotus

Ammattiosastollamme on omat kotisivut, mistä löytyy tietoa ammattiosaston toiminnasta sekä hallituksen yhteystiedot. Tiedottaminen jäsenistölle tapahtuu pääsääntöisesti kotisivujen ja sähköpostin välityksellä. Facebook, Tehy-lehti ja henkilökohtainen yhteydenpito hallituksen ja jäsenten välillä ovat myös tärkeitä yhteydenpidon kanavia.  

Ammattiosaston kotisivujen osoite: http://ao226.tehy.fi

Ammattiosaston sähköpostiosoite: ao226@tehy.net

Facebook: Tehy ao226